 ETUSIVU
ÄÄNTÄ
KUVAA
TEKSTIÄ
TAUSTAA
UUTISIA
Satamaseurakunta
Suolapala
Varustamo
Radio Dei
TV7
Minne matka?
|
Taustaa
Kervislinnasta taivaaseen
Lapsuus Tampereella
Olen syntynyt Tampereella marraskuussa 1953 nelilapsiseen perheeseen. Ollessani kolmevuotias muutimme Härmälässä Valmetin Lentokonetehtaan työsuhdeasuntoon, joka tunnettiin ja taidetaan tuntea vieläkin Kervislinnana. Siellä kun asui aikoinaan legendaarinen Kervisen perhe. Tuon kerrostalon naapuriyhteys loistaa vieläkin mielessäni auvoisena onnelana, jossa lapsilla oli kavereita ja aikuisilla keskusteluyhteys.
Kävin kouluni Tampereen Lyseossa ja Kalevan Yhteiskoulussa, josta kirjoitin ylioppilaaksi 1974. Sanoin isälleni jossakin vaiheessa, että mitään en lähde sitten lukemaan viimeisenä teologiaa.
Uskoontulo
Suunnitelmiini tuli kuitenkin aikamoinen muutos syksyllä 1975. Olin noihin aikoihin tamperelaisessa Tabula Rasassa, progressiivista rockia soittavassa yhtyeessä, jossa soitin huilua. Lähdin porukasta keväällä -75 ajauduttuani elämässäni sisäiseen tyhjiöön. Pelkäsi elämää ja pelkäsin kuolemaa ja erityisesti Jeesuksen paluuta.
Etsittyäni elämälleni tarkoitusta ensin Jehovan todistajista ja sitten antroposofiasta, löysin lopulta itseni istumassa Tampereen Aleksanterin kirkossa. Oli Tampere-aktion toiseksi viimeinen ilta ja puhujana mies, joka oli kirjoittanut kirjan huumeista. Mutta hän ei puhunutkaan hassiksesta vaan Jeesuksen toisesta tulemisesta. Tuon tilaisuuden lopussa kävelin kirkon alttarille antamaan elämäni Jeesukselle ja antautuakseni kokoaikaiseen Jumalan valtakunnan työhön.
Kutsu Jumalan töihin
Noustuani rukouksesta keskustelin tilaisuuden vetäjän kanssa mahdollisuudesta päästä jonnekin, jossa voisi tutustua paremmin Raamattuun. Hän sanoi menevänsä seuraavana maanantaina Ryttylään, Kansanlähetyksen Lähetyskouluun. Lupasin mennä mukaan aavistamatta, että tulisin viettämään siellä seuraavat neljä vuotta. Opiskelin Lähetyskorkeakoulussa teologiaa ja missiologiaa. Valmistuin sieltä vuonna 198o, jolloin suoritin asevelvollisuuteni siviilipalveluksessa lähellä Riihimäkeä ja reissasin viikonloppuisin Ryttylän Nuorisotiimin kanssa ympäri Suomen seurakuntia.
Vaasa, Helsinki, Oulu ja Jyväskylä
Sain kutsun Vaasaan Etelä-Pohjanmaan Kansanlähetyksen nuorisosihteeriksi syksyllä 1981. Olin niissä hommissa nelisen vuotta, jona aikana Vaasan ystävät tulivat minulle aivan erityisen rakkaiksi.
Vaasasta siirryin Helsinkiin syksyllä 1985 opiskelemaan teologiaa. Valmistuin reilut kolme vuotta myöhemmin maisteriksi ja pääsin Ouluun Pohjois-Pohjanmaan Kansanlähetyksen piirijohtajaksi. Siitä reilun vuoden päästä tulin Jyväskylään, jossa toimin ensin viitisen vuotta piirijohtajana ja sitten vuodesta 1996 valtakunnallisena raamattuopettajana.
Vuoden 2008 kesällä minut siunattiin uusiin tehtäviin Jyväskylässä vaikuttavan Satamaseurakunnan pastoriksi.
Jyväskylä on tullut hyvin rakkaaksi kaupungiksi, eikä vähiten siksi, että jo ensimmäisen syksynä tutustuin tulevaan vaimooni Pirjoon. Menimme naimisiin vuonna -91 ja kohta sen jälkeen aloimmekin odottaa ensimmäistä lastamme. Pekka syntyi syksyllä -92, Saara kesällä -94, Maaria talvella -96 ja Maija syksyllä -97. Joten tuo aika oli kyllä aikamoista hurlumheitä kaikkine haasteineen erityisesti Pirjolle.
Nyt ovat lapset isompia ja meidän molempien haasteetkin toisenlaisia. Asumme edelleen Jyväskylässä ja tällä hetkellä Halssilan alueella.
Unelmana yhteisöllisyys
Minulla on ollut suuri etuoikeus olla mukana monenlaisessa hengellisessä työssä ja uusien haasteiden toteuttamisessa. Tällä hetkellä olen erityisen innostunut yhteisöllisyyden vahvistamisesta kristillisessä seurakunnassa.
Kristitty ei ole syntynyt olemaan yksin, kantamaan vastuuta jossakin ja hiipimään jälleen omaan luukkuunsa nuolemaan haavojaan. Kristitty on syntynyt perheeseen, jossa on isiä ja äitejä, veljiä ja sisaria. Perheeseen, jossa tarvitaan toinen toisiaan ja ollaan riippuvaisia toisista.
Suomalaisessa kristillisyydessä on vankka yksin puurtamisen historia. Monet uskovat kokevat kuin kohtalokseen olla yksinäisiä toisinajattelijoita suuren maallistumisen keskellä. He yrittävät pysyä kirkossa, joka lyö kaiken aikaa herätyskristittyjä lapsiaan kasvoille. Monet ajattelevat tekevänsä synnin, jos hakeutuvat sinne, mistä saa velvollisuuksien ja haasteiden lisäksi myös hengellistä leipää ja huolenpitoa. Jos kirkko ei sitä tarjoa, ei ole väärin rakentaa yhteisöjä jossa saa uskoa, julistaa ja elää niin kuin Raamattu opettaa - armosta käsin.
Meidän tehtävämme hengellisinä yhteisöinä on tarjota ihmisille leipää, Jumalan sanan opetusta. Meidän tulee tarjota hengellinen koti, jossa voi kokea lämpöä ja rakkautta. Jossa kukaan ei käy ilman, että kohtaa jonkun, saa edes yhden hymyn ja kädenpuristuksen. Jossa jokaisella on oma paikkansa ja kutsumuksensa. Jossa kaikki saavat olla mukana voimiensa mukaan.
Tällaisesta yhteisöstä uneksin. Tiedänhän minä, että koskaan se ei ole täydellistä, ja aina on ongelmia. Mutta seurakuntayhteys on mahdollista. Me kaipaamme sitä - jokainen. Ainakin minä kaipaan sitä yhä enemmän.
Perillä taivaassa kaikki on täydellistä. Siellä ei ole vajavaisuutta eikä omia syntejä. Siellä yhteys on saumatonta ja Jumalan läheisyys aina koettavaa. Sinne me olemme matkalla Jeesuksen veren ansiosta. Onneksi Suomesta pääsee taivaaseen. Ja Kervislinnasta myös.
Jarmo Sormunen
|
 |
PALAUTETTA