ETUSIVU
ÄÄNTÄ
KUVAA
TEKSTIÄ
TAUSTAA
UUTISIA
Satamaseurakunta
Suolapala
Varustamo
Radio Dei
TV7
Minne matka?
|
Uutisia
Ensimmäinen vuosi Satamaa
(Uutinen lisätty 29.5.2009)
Olen nyt toiminut vajaan vuoden ajan Jyväskyläläisen Satamaseurakunnan pastorina. Vuosi on olllut haasteellinen ja erittäin rohkaiseva. Olemme seurakuntana ottaneet ensimmäisiä askeleita - aluksi arastellen ja sitten nopeasti vahvistuen. Ja nyt alkaa olla kohta jo juoksemisenkin aika.
Tällä hetkellä on toiminnassa mukana hieman alle sata aktiivia aikuista ja noin kuusikymmentä lasta. Seurakuntamme päätapahtuma on joka toinen lauantai pidettävä Sataman Ilta, joka on koonnut vakeä sadan molemmin puolin. Lapsille ja lapsiperheille suunnattu Lasten Satama pidettiin aluksi joka toinen sunnuntai, mutta keväästä 2009 alkaen siirsimme sen pidettäväksi joka toinen lauantai vuoroviikoin Sataman Iltojen kanssa. Ehtoollista on vietetty kerran kuukaudessa Juhlan paikka -nimisissä tilanteissa.
Erityinen ilonaiheeni on ollut keväällä 2009 käynnistetyt Messit, Sataman pienryhmät. Kevään ajan niissä on kokoontunut joka toinen viikko yhteensä lähes viisikymmentä aikuista. Messejä on tällä hetkellä kaikkiaan kuusi, joista yhdessä on ainoastaan naisia, toisessa vain miehiä ja neljässä sekä miehiä että naisia. Messit kokoontuvat suljetun ryhmän periaatteella. Haluamme oppia tuntemaan toisiamme ja kokemaan läheistä kristittyjen yhteyttä.
Avaamme Messit jälleen ensi syys- ja lokakuussa mahdollista uudelleenjärjestelyä varten. Synnytämme uusia ryhmiä ja mahdollistamme ihmisten siirtymisen halluttaessa ryhmästä toiseen. Messeissä käsitellään aina edellisen Sataman Illan aihetta, jolloin kaikilla halukkailla on mahdollisuus ottaa kantaa opetukseen, komentoida sitä ja soveltaa sitä omaan elämään.
Toinen erityinen iloni on ollut seurakuntamme monikulttuurisuus. Jumala on tuonut keskuuteemme ihmisiä kaikkiaan yhdeksästä eri kulttuurista. Myös aivan vähän aikaa sitten maahamme muuttaneita on aktivisesti toiminnassa mukana. Se on suurta rikkautta ja opettaa meitä ottamaan huomioon niitä, joilla on aivan toisenlainen tausta kuin itsellämme. Olen useamman kerran ajatellut, että miltähän itsestäni tuntuisi muuttaa täysin ummikkona ihan toiseen kulttuuriin, jonka kieli on yksi maailman vaikeimpia, jonka ilmasto on kylmä ja pimeä, jonka ihmiset ovat totaalisen erilaisia oman maan kansalaisiin verrattuna. Miten paljon iloitsisinkaan, jos joku toisi kotiini sitä mitä kipeästi tarvitsen, auttaisi selviytymään aivan arkisista asioista, pyytäisi kylään, rohkaisisi tutustumaan paikallisiin tapoihin ja tukisi kaikella tavalla.
Tähän Jumala meitä kutsuu. Kohtaamaan ja tukemaan niitä, jotka Hän on tuonut keskuuteemme. Aivan erityinen kutsumus meillä on tukea niitä kristittyjä perheitä, jotka ovat joutuneet pakenemaan olosuhteita omassa maassaan. Löytävätkö he täällä hengellisen kodin? Autammeko heitä seurakuntayhteyteen? Jaksammeko tarjota autokyytiä, kun he tarvitsevat? Onko meillä aikaa auttaa kauppareissuilla? Olemmeko heille suojaverkkona ja tukena uusissa olosuhteissa? Muun muassa siihen Jumala on seurakunnan tarkoittanut.
Mikäli joku on kiinnostunut kuuntelemaan Sataman Iltojen opetuksia, niin se onnistuu hvin nettisivultamme osoitteessa www.satamaseurakunta.fi. Sieltä voi myös tilata podcast -palvelun, jolloin uusin opetus tipahtaa automaattisesti omalle palvelimelle. Kesän 2009 aikana on sivuille tulossa myös linkki Sataman Illoista kuvattuihin opetusvideoihin.
Kesäkauden ajan Satamaseurakunta kokoontuu joka viikon keskiviikko Kolmen Ärrän, eli R3 -iltoihin. Se on viittaus sanoihin Raamattu, Rukous ja Rilli! Laulamme, ylistämme, rukoillemme, jaamme Jumalan Sanaa ja tutustumme toisiimme hyvän ruoan ääressä. Joku laitetaan aina pihalle grillamaan lihaa ja makkaraa. Ja sitten ei kun syömään! Syötävät hommataan nyyttikestiperiaatteella. Illat ovat kaikille avoimia ja niistä saa enemmän tietoa - esim. ajo-ohjeet - tuolta kotisivumme kalenterista tässä osoitteessa.
Toivotan kaikille tätä lukeville Siunattua kesää 2009!
t. Jarmo
Sähköpostini: jarmo ät jarmosormunen.fi
tai jarmo ät satamaseurakunta.fi
Satamaseurakunnan rohkaiseva alku
(Uutinen lisätty 10.10.2008)
Jyväskylään kesällä perustettu Satamaseurakunta on aloitttanut toimintansa reippaasti ja suurella innolla. Olen toiminut Sataman pastorina nyt pari kuukautta ja hommia on riittänyt. Olemme kokoontuneet säännöllisesti joka toinen lauantai Sataman Iltoihin Jyväskylässä Kivistön työväentalolla. Paikka on viihtyisä ja siinä on sopivan matala kynnys.
On ollut mukava tavata ihmisiä, jotka ovat sanoneet käyneensä Kivistöllä joskus sunnuntaisin, jolloin siellä on aina tanssit. Olemme nimittäin asettaneet tavoiteeksemme tavoittaa Sataman Illoilla erityisesti niitä, jotka eivät tavallisesti viihdy hengellisissä tilaisuuksissa. Toinen tavoitteemme on tarjota hengellistä kotia sellaisille kristityille, joilla ei tällä hetkellä ole seurakuntakotia. Ainakin Jyväskylässä on paljon kristittyjä tai kristillisyyteen nyökällään olevia, jotka eivät koe oikein mitään seurakuntaa omakseen. Erityisesti näitä ihmisiä me toivomme tavoittavamme.
Olemme tehneet tietoisen päätöksen, että emme mainosta iltojamme esimerkiksi paikallisen pääaviisin uskonnollisten tilaisuuksien palstalla. Tämä ensinnäkin siksi, että emme halua kierrättää uskovaisia seurakunnasta toiseen. Toiseksi, pyrimme siihen, että ne jotka käyvät tilaisuuksissamme, toisivat ystäviään ja tuttujaan tutustumaan Sataman Iltoihin. Uskomme ja luotamme siihen, että nämä kävijät tulevat toistekin - jos kokevat olevansa tervetulleita. Sitähän jokainen meistä kaipaa - että minut hyväksyttäisiin, että voisin olla yhteydessä toisiin ihan vain omana itsenäni.
Muutos kirkon papista Satamaseurakunnan pastoriksi ei ole ainakaan vielä tuntunut hämmentävän suurelta. Teen uudessa tehtävässäni aika paljon samanlaisia hommia kuin aiemminkin. Tosin työn painopisteet ovat muuttuneet. Mediatyö ei enää hallitse kokonaan ajankäyttöäni, vaikkakin se on siinä mukana. Varmaankin tulevan suunnittelu, seurakunnan järjestäytyminen yms. on vienyt aikaani enemmän kuin aiemmin. Kaikkein mieluisin ja myös aikaani eniten vievä homma on uusien opetusten valmistelu. Sen lisäksi rakastan esitteiden ja lärpäkkeiden editointia.
Joku tätä lukeva saattaa mielessään miettiä, että mitenkäs paljon siellä Satamaseurakunnassa oikein sitten käy porukkaa. Sataman Illoissa on väkeä ollut plus miinus yhdeksänkymmentä, lapset mukaan lukien. Uskon ja toivon tilaisuuksiin osallistujien määrän vähitellen kasvavan, hyvin tasaisesti ja hitaasti, kunnes jossakin vaiheessa saavutamme "kriittisen rajan", josta alkaa voimakas nousu jäsen- ja osallistujamäärissä. Tällaiseen lailnalaisuuteen ainakin viittaavat kirjoissaan ne, jotka ovat olleet mukana seurakuntien käynnistämisessä. Tietysti kaikki on kiinni Jumalasta ja Hänen armostaan. Ihminen kun ei ota mitään, ellei Jumala sitä anna.
Kestää joka tapauksessa jonkin aikaa, kun Satamaseurakunta "hyväksytään" seurakuntien joukkoon ja ihmiset näkevät, onko kyseessä päiväperho vai pysyvämpikin juttu. Emme jää kuitenkaan odottamaan sitä, vaan teemme töitä, rukoilemme ja odotamme Herralta suuria.
Erityinen ilonaiheeni ovat uudet nettisivut, jotka saimme pystyyn 9.10.2008. Uusi layout on laadittu järjestämämme ulkoasukilpailun voittajaehdotuksen pohjalta. Kannattaa käydä katsastamassa uudet sivumme ja jättää niistä vaikka palautetta sivuilla olevaan linkkiin. Sivujen osoite on www.satamaseurakunta.fi.
Siunattua syksyä toivottaen, Jarmo S.
Sähköpostini: jarmo ät jarmosormunen.fi
Pastoriksi Satamaseurakuntaan
(Uutinen lisätty 5.8.2008)
Jyväskylään kesäkuussä 2008 perustettu Satamaseurakunta on kutsunut minut pastorikseen. Heinäkuun 29. päivä seurakunta siunasi minut tähän tehtävään. Lämpimän ja koskettavan tilanteen päätteeksi vietimme yhdessä Herran ehtoollista.
Tehtäviini Satamassa kuuluu vastata seurakunnan opetuksesta sekä muusta operationaalisesta toiminnasta. Olemme sopineet, että seurakuntamme alkaa maksaa minulle palkkaa syyskuussa sen mukaan kuin on varoja. Joten alkuvaiheessa - ja varmasti myöhemminkin - yritämme laittaa suun säkkiä myöten niin seurakunnassa kuin omassa perheessämmekin.
Mikäli joku tätä lukeva haluaa tukea meitä taloudellisesti, yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.satamaseurakunta.fi. Sen ohella pyydän teitä muistamaan nuorta seurakuntaamme rukouksin.
Aloitamme säännöllisen kokoustoiminnan elokuun 23. päivä Jyväskylän Halssilassa, Kivistön työväentalolla. Aluksi kokoonnumme kahtena peräkkäisenä lauantaina. Sen jälkeen pidämme kahden viikon paussin ja 20.9. lähtien Sataman Illat pidetään Kivistöllä joka toinen lauantai klo 16.30.
Keskitymme näissä Sataman Illoissa aluksi ylistämiseen ja laulamiseen, sitten on vuorossa infoa ja lyhyt puheenvuoro, videonpätkä tai draama ja sen jälkeen opetan noin 40 minuuttia. Lopussa on mahdollisuus esirukokseen ja sitten hörpätään kahvit tai mehut. Lapsille on oma ohjelma opetuksen ajan.
Aloitus on siis 23.8. klo 16.30 ja aiheena "Suunnitelma A - Elämän tarkoitus?". Toisen, eli 30.8. pidettävän Sataman Illan aiheena on "Suunnitelma B - Unelmien hautajaiset". Ei muuta kuin tervetuloa mukaan! Muusta Sataman toiminnasta saat tietoa täältä.
Suolapalat ja Varustamo TV7:ssä
(Uutinen lisätty 1.7.2008)
Suolapalat ovat maustaneet RadioDein ohjelmistoa jo muutaman vuoden ajan. Tällä hetkellä ne kuuluvat aalloilla joka arkipäivä klo 12.07. Ne on kustantanut jyväskyläläiset Cimson Oy, Cimson Yristyspalvelut Oy ja Mediacabinet Oy.
Heinäkuun lopussa kaksiminuuttiset Suolapalat alkavat myös televisiossa, TV7 -kanavalla. Resepti on aivan sama kuin radiossakin, mutta äänen lisäksi näkyy myös kokolailla ruma mies.
Suolapalat tulevat ulos viikonloppuisin parhaaseen katseluaikaan, mutta kelluvalla periaatteella. Eli niillä ei ole kiinteää ulostuloaikaa vaan ne maistuvat kerran illassa sopivassa kohdassa.
Suolapalojen tuottamisessa televisioon on mukana mm. Satamaseurakunta. Otamme mielellämme vastaan taloudellista apua niiden kustantamiseen. Jos olet kiinnostunut niiden sponsoroinnista, ota minuun yhteyttä alapalkin palautelinkin kautta.
Toinen TV7:n puolella käynnistyvä hanke on "Varustamo". Se on puolen tunnin mittainen, joka toinen tiistai-ilta ulostuleva opetusohjelma, jossa käsittelen meidän jokaisen elämään liittyviä kysymyksiä Raamatun valossa. Varustamo muodostuu 4-5 ohjelman sarjoista, joissa puhutaan mm. kompromissin tekemisestä, pelon alla elämisestä, suhteestamme rahaan ja rikkauteen jne. Osa opetuksista, haastatteluista ja juonnoista nauhoitetaan studiossa ja osa luonnossa tai Satamaseurakunnan illoissa. Ensimmäinen Varustamo tulee ulos 2.9.2008.
Pyydän Sinua rukoilemaan näiden ohjelmien puolesta. Jumala suokoon, että ne tavoittaisivat sellaisiakin ihmisiä, joille uskonasiat ovat aivan uusia.
Satamaseurakunta perustettu
(Uutinen lisätty 1.7.2008)
Jyväskylään perustettiin 14.6.2008 uusi kristillinen seurakunta. Sataman ideana on toimia suojasatamana, turvasatamana, pelastussatamana, telakkana ja varustamona sellaisille ihmisille, joilla ei ole hengellistä kotia.
Kesän aikana Satamaseurakunta rukoilee ja rillaa. Joka keskiviikko kokoonnumme laulamaan, ylistämään ja rukoilemaan tulevan toiminnan puolesta. Oma roolinsa on myös ateriayhteydellä nyyttäreiden ja grillaamisen merkeissä.
Kesän loppupuolella Satama aloittaa säännölliset kokoontumiset, joista löytyy elokuun alusta lähtien tarkempaa infoa osoitteessa www.satamaseurakunta.fi.

Uutisarkisto eli edellisiä uutisia.
|
 |